Hylätty talo

Moi, mun nimeni on Patrica. Olen 21-vuotias ja asun Tampereella. Kymmenvuotiaana näin kummituksen, kyllä, ihan elävän kummituksen. No, ehkä pitäisi sanoa kuolleen kummituksen.

Asuin silloin vanhassa talossa Vantaalla. Meillä ei ollut naapureita, tai no, meidän vieressä oli vanha hylätty talo.

Yhtenä kirkkaana lauantaiaamuna päätin käydä katsomassa tätä taloa. Astuin sisään. Lattiat olivat likaiset ja kaikkialla oli pölyä. Lattialaudat narisivat jalkojeni alla. Kun olin ottanut viisi askelta, ovi pamahti kiinni ja tuli hiljaista. Ehdin vielä astua kaksi askelta, kun pysähdyin! Tuijotin keittiön tuolilla istuvaa poikaa. Hänellä oli vihreä, pehmeä takki ja vihreät polveen ulottuvat shortsit. Poika näytti nuorelta, mutta samaan aikaan myös vanhalta. Poika kääntyi ja hymyili minulle. Hänen hymynsä oli vähän pelottava.

”Moi, mun nimi on Perry, poika sanoi. ”Haluatko leikkiä kanssani?”

Oikeastaan olisin halunnut vastata ei ja lähteä kotiin, mutta jostakin syystä halusin sanoa kyllä. Tai no, tuntui että pojan katse käski minua sanomaan joo. Ja kun suostuin, poika hymyili taas. Me leikittiin monta tuntia piilosta ja meillä oli tosi hauskaa.

Me tavattiin joka päivä kahden viikon ajan ja leikittiin yhdessä. Mutta joskus tuntui siltä, että poika tiesi liian paljon minusta. Sitten poika halusi leikkiä vaarallisempia leikkejä, veitsillä ja muilla teräaseilla. Minä en halunnut ja sanoin ei, en halua. Poika tuli vihaiseksi ja sanoi, että se heittäisi veitsen minun vatsaani.

Onneksi olimme muuttamassa. Kun olimme pakanneet auton, näin pojan hylätyn talon viereisessä metsässä. Olisin halunnut puhua hänen kanssaan, mutta silloin huomasin, että hänellä oli kuollut lapsi harteilla. Poika oli tappanut viattoman lapsen!

Uudet ihmiset olivat muuttaneet meidän entiseen taloomme. Olin ollut huolestunut monta viikkoa, koska taloon oli muuttanut perhe, jolla oli kolme lasta. Päätin lähettää perheelle kirjeen. Kirjoitin etteivät lapset missään nimessä saa mennä hylätyn talon sisään. Kirje tuli takaisin. Pelästyin kun näin sen. Itse kirje oli minun kirjoittamani kirje, mutta kuori oli uusi ja se oli lähetetty meidän vanhasta osoitteesta.

Siitä, että kirje oli tullut takaisin, oli kulunut jo kuukausi. Olin täyttänyt vuosia ja saanut oman mönkijän. Sain ajella sillä missä halusin, kunhan tulin ajoissa kotiin. Mietin koko ajan mitä taloomme muuttaneelle perheelle olisi voinut sattua ja päätin lähteä käymään vanhassa kodissani. Alueella näytti erilaiselta. Meidän taloa ei ollut missään ja hylätyssä talossa asui perhe. Tuntui kuin olisin tullut toiseen aikakauteen. Ympäristö näytti paljon siistimmältä ja hylätyn talon vieressä oli joki. Joessa leikki poika, jolla oli vihreät uimahousut. Olin varma, että olin nähnyt hänet aikaisemmin, mutta en tiennyt missä. Kun poika huomasi minut, tuntui että kylmä tuuli puhalsi sieluuni. Kun tuuli loppui, poika oli poissa. Ei vaan poika, myös joki oli poissa. Meidän talomme oli taas paikoillaan, ja hylätty talo oli taas no… hylätty.

Kuulin varovaisia askeleita selkäni takana. Käännyin ja edessäni seisoi vanha leikkikaverini. Hänellä oli samat vaatteet kuin lähtiessäni.

”Hei…”, sanoin varovasti.

”Jätit mut! Jätit mut tänne!” Perry huusi.

”Mitä sä meinaat? Mun vanhemmat muutti, oon kymmenen vuotta, enhän mä voinut tänne jäädä”, vastasin vihaisena.

”Jätät mut vieläkin! En tuu ikinä antaa anteeks!”

”No, anteeks aloitin…

Sitten en muista enempää…

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com-logga

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut /  Ändra )

Google-foto

Du kommenterar med ditt Google-konto. Logga ut /  Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut /  Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut /  Ändra )

Ansluter till %s